31.3.2005

Syyte Tampereen käräjäoikeudessa

Virallisen syyttäjän vaatiessa käräjäoikeudessa A:n tuomitsemista rangaistukseen taposta, koska A oli 17.6.2002 tappanut B:n lyömällä tätä kerran kirveellä päähän, B:n isä, äiti, sisar sekä kaksi veljeä vaativat A:n tuomitsemista rangaistukseen ensisijaisesti murhasta. Heidän mukaansa tappo oli tehty vakaasti harkiten sekä erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Rikos oli heidän mukaansa myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Toissijaisesti he yhtyivät virallisen syyttäjän ajamaan syytteeseen taposta.

Käräjäoikeuden tuomio 10.2.2003

Käräjäoikeus lausui tuomiossaan selvitetyn, että A oli 17.8.2002 eräässä asuinrakennuksessa haettuaan kirveen ulkoa lyönyt B:tä kirveellä suoraan päähän ja siten tahallaan tappanut B:n. Tappaminen kirveellä oli aina jossain määrin raakaa. Kun nyt kyseessä oli ainoastaan yksi isku, ei tekoa voitu pitää lain tarkoittamalla tavalla erityisen raa'alla ja julmalla tavalla tehtynä. Mikäli A olisi jatkanut iskujaan ja niitä olisi ollut lukuisia, teon olisi voitu katsoa tapahtuneen erityisen julmalla tavalla. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Myöskään mahdollisesti nukkuvan henkilön tappaminen sinänsä ei ollut erityisen raaka teko.

Edelleen käräjäoikeus lausui, että tapahtumayötä edeltäneenä iltapäivänä ja iltana ei ollut ilmennyt mitään sellaista, josta olisi voinut päätellä A:n ja B:n välillä olleen erimielisyyksiä tai jotain kaunaa. Päin vastoin kaikkien paikalla olleiden tai käyneiden kertomasta voitiin päätellä, että heidän välinsä olivat olleet hyvät. A oli lisäksi tehnyt tekonsa lähes kolmen promillen humalassa. Käräjäoikeuden mukaan tällaisessa tilassa ei edes pystyisi suunnittelemaan harkittua murhaa.

Edellä esitetyillä perusteilla käräjäoikeus katsoi syytteen murhasta jääneen selvittämättä ja tuomitsi A:n taposta 10 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet Pekka Nisula ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 16.10.2003

Syyttäjä, A sekä asianomistajat valittivat hovioikeuteen. Syyttäjä vaati A:lle tuomitun rangaistuksen korottamista. Asianomistajat vaativat A:n tuomitsemista rangaistukseen murhasta. A vaati, että hänen katsotaan tapon asemesta syyllistyneen kuolemantuottamukseen tai törkeään kuolemantuottamukseen.

Hovioikeuden mukaan asiassa oli riidatonta, että A oli ennen syytteessä kuvattua tekoa ajoittain käyttäytynyt B:tä kohtaan humalassa ollessaan mustasukkaisen oloisesti, kastellut useita kertoja B:n ja talossa asuvan naishenkilön sängyn sekä uhannut B:tä hiilihangolla ja kirveellä. A:n ja B:n välillä ei kuitenkaan ollut ollut varsinaisesti riitaa syytteessä mainittuna yönä. A oli mennyt ulos pihamaalle, ottanut sieltä myöhemmin 2,3 kiloa painavaksi ja 70 senttimetriä pitkäksi osoittautuneen kirveen ja sisään tultuaan kiivennyt portaita talon yläkertaan ja siellä lyönyt lattialla olleen patjan päällä nukkunutta tai istunutta B:tä kirveellä päähän. Kirveen isku oli ollut niin voimakas, että se oli murtanut B:n kallon. Kirveen terä oli uponnut aivokudokseen niin, että haava oli ulottunut noin 10 senttimetrin syvyyteen. Surmaamisen jälkeen A oli selitellyt tekoaan tunteillaan leikkimisellä.

Ottaen erityisesti huomioon A:n aiemmat B:hen kohdistamat uhkailut, sen, ettei A:n ja B:n välillä ollut ollut riitaa ennen surmatekoa eikä B ollut antanut aihetta tekoon, että B oli tapahtumahetkellä ollut puolustuskyvytön ja että A:lla oli ennen tekoa ollut aikaa ajatella toimintaansa eikä tappaminen ollut johtunut tilanteen odottamattomasta kehittymisestä, hovioikeus katsoi, että tappo oli tehty vakaasti harkiten sekä etenkin iskun voimakkuuteen nähden erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tämän vuoksi hovioikeus, muuttaen käräjäoikeuden tuomiota, tuomitsi A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi, Saara Laapas ja Raimo Kyllästinen.

Perustelut

Asian tausta

1. A oli keväällä 1990 muuttanut asumaan C:n luo X:n tilalle. Heidän välillään oli alkuaikoina ollut seurustelusuhde. Sen jälkeen he olivat eläneet tilalla yhteistaloudessa. A:sta käytettiin paikkakunnalla nimitystä "X:n pehtori".

2. Kesäkuussa 2002 C oli tutustunut B:hen ja alkanut seurustella hänen kanssaan. B oli usein nähty vieras X:n tilalla, jossa hän vietti aikaa yhdessä C:n ja A:n kanssa ja yöpyikin siellä.

3. C:n ja B:n seurustelu oli kuitenkin ärsyttänyt A:ta, joka oli pyrkinyt erilaisin toimenpitein ja B:tä uhkailemalla sitä estämään. A oli muun muassa C:n ja B:n nukkuessa kastellut puutarhaletkulla heidän sänkynsä ja toisen kerran heittänyt ämpärillisen vettä heidän päälleen. He olivat tuolloin siirtyneet nukkumaan yläkerran vierashuoneeseen.

4. Jo ennen nyt käsiteltävänä olevaa tekoa A oli toistuvasti esiintynyt uhkaavasti B:tä kohtaan. Hän oli kerran ottanut hiilihangon tapaisen esineen ja uhkaillut sillä B:tä, joka oli kuitenkin painin jälkeen saanut sen A:lta pois. Eräänä yönä A oli tullut C:n ja B:n vuoteen ääreen pitkävartinen veistokirves kädessään esittäen tappouhkauksia, jolloin B oli poistunut paikalta. C, joka oli kertomansa mukaan tämän jälkeen kätkenyt talon teräaseet, oli kehottanut A:ta muuttamaan pois tilalta.

5. Tapahtumia seuranneiden todistajien mukaan A:n ja B:n välit olivat olleet jännittyneet. B:tä oli varoitettu siitä, että A saattaisi käyttää väkivaltaa häntä kohtaan.

6. Iltapäivällä ja illalla 16.8.2002 A ja B olivat pihalla yhdessä siirrelleet siellä ollutta tukkia ja nauttineet alkoholia. Myös C oli osallistunut seurusteluun. Paikalla käynyt naapuri ei ollut tuolloin havainnut riitaisuuksia.

Syytteessä tarkoitettu teko

7. A on surmannut B:n päähän kohdistuneella kirveeniskulla johonkin aikaan aamuyöstä 17.8.2002. Tekoa välittömästi edeltäneet tapahtumat ovat jääneet lähemmin selvittämättä.

8. A oli hakenut 2,3 kiloa painavan, 70 senttimetrin pituisen kirveen joko pihalta tai halkovajasta, jonne C on kertonut sen aikaisemmin kätkeneensä. Sen jälkeen A oli mennyt yläkerran vierashuoneeseen ja tappanut yhdellä kirveeniskulla B:n. Iskun voimasta kirveen terä oli uponnut syvälle B:n päähän. Todistajana kuullun paikalle ensimmäisenä saapuneen sairaankuljettajan saaman käsityksen mukaan uhri olisi tekohetkellä istunut sängyn laidalla "vääntäen sätkää". Rikospaikalta tehtyjen havaintojen perusteella on myös pääteltävissä, ettei B ollut puolustautunut eikä ollut osannut varoa lyöntiä.

Teon jälkeiset tapahtumat

9. Paikalle hälytetyt sairaankuljettajat, jotka olivat tulleet paikalle noin kello 6.30, löysivät B:n surmattuna patjalta. Edellisessä kappaleessa mainitun todistajan mukaan teko ei ollut tapahtunut aivan äskettäin. Pihalla ollut A ilmoittautui tekijäksi. Todistaja kuuli A:n huutavan pihalla "jumalauta mun tunteilla ei leikitä, mä voin vaikka kymmenen miestä tappaa". Paikalle tullut naapurissa asuva todistaja on kertonut A:n sanoneen, että "näin siinä kävi, että mun tunteilla ei saa leikkiä". A ei ollut näiden todistajien mukaan maininnut mitään siihen viittaavaa, että kysymyksessä olisi ollut vahinko.

A:n kertomus

10. A:n oma kertomus tapahtumista on muuttunut oikeuskäsittelyn aikana. Vasta Korkeimmassa oikeudessa A on kertonut, että hän oli vierashuoneeseen mennessään yllättänyt B:n ja C:n kesken näiden harjoittamaa sukupuolista kanssakäymistä ja että tämä oli häntä erityisesti ärsyttänyt.

11. A on kertonut tähdänneensä kirveen sängyn pääpuoleen seinään tai lattiaan ja halunneensa kirveeniskulla ainoastaan pelotella B:tä. Kysymys oli hänen mukaansa eräänlaisesta "hevosenleikistä", jollaista hän oli eri muodoissa harjoittanut aikaisemminkin. Isku oli kuitenkin vahingossa ja A:n sitä tarkoittamatta osunut B:n päähän.

Teon oikeudellinen arviointi

12. A:n valituksen johdosta Korkeimman oikeuden ratkaistavana on ensinnäkin, onko teko katsottava kuolemantuottamukseksi vai tahalliseksi tappamiseksi. Jos teko katsotaan tehdyksi tahallaan, on vielä otettava kantaa siihen, täyttyykö murhan tunnusmerkistö.

Tahallisuus

13. A on kertomukseensa vedoten kiistänyt teon tahallisuuden ja erityisesti tappamistarkoituksen.

14. Rikospaikkatutkimuksen tulosten perusteella Korkein oikeus ei pidä A:n väitettä vahingosta uskottavana. B:n ruumiin asento ja hänen vammansa puhuvat selvästi sen puolesta, että B:n päähän on tarkoituksella kohdistettu tappava lyönti. Mikään ei viittaa siihen, että isku olisi kohdistettu seinään tai lattiaan. Myös A:n käyttäytyminen teon jälkeen vahvistaa osaltaan käsitystä siitä, että kysymyksessä on ollut tahallinen teko eikä ainoastaan kuolemantuottamus. Alempien oikeuksien tavoin Korkein oikeus katsoo, että A on kerrotulla kirveeniskulla tahallaan tappanut B:n.

Murha vai tappo

15. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, jos tappo tehdään vakaasti harkiten taikka erityisen raa'alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Kysymys vakaasta harkinnasta

16. Vakaa harkinta ilmenee yleensä teon etukäteissuunnitteluna. Päätelmiä voidaan tehdä sekä teko-olosuhteiden että tekijän vaikuttimien perusteella.

17. Korkeimman oikeuden käytännössä on katsottu, että tappo on tehty vakaasta harkinnasta esimerkiksi silloin, kun tappaminen oli suunniteltu etukäteen ja sitä varten oli hankittu välineitä (KKO 1980 II 59, 1981 II 32, 1988:42, 1995:119 ja 2004:80). Harkinnan vakautta arvioitaessa on kiinnitetty huomiota muun muassa tekijän jo ennen tekoa lausumiin tappouhkauksiin, jos nämä olivat olleet vakavasti otettavia (KKO 2004:80). Sen sijaan tappoa ei ole katsottu tehdyksi vakaasti harkiten esimerkiksi silloin, kun tappaminen oli johtunut tilanteen yllättävyydestä, odottamattomasta tai hallitsemattomasta kehityksestä taikka tekijän kiihtymystilasta (KKO 1984 II 142, 1985 II 112, 1996:76 ja 2004:57).

18. Tappoa edeltäneenä iltana A:n ja B:n välillä ei ole ilmennyt riitaa. Yön tapahtumista ei ole saatu luotettavaa selvitystä. Kuten edellä kappaleessa 8 on todettu, tappo ei ole liittynyt kamppailutilanteeseen. B ei ole puolustautunut eikä osannut varoa lyöntiä, vaikka hänen voidaan päätellä olleen hereillä teon hetkellä. Mikään ei viittaa siihen, että B olisi tappoa edeltävällä käyttäytymisellään antanut aihetta väkivaltaiseen hyökkäykseen.

19. A:n kertomus havaitsemastaan sukupuolisesta kanssakäymisestä ja sen aiheuttamasta kiihtymyksestä on esitetty vasta Korkeimmassa oikeudessa. Tämä vähentää kertomuksen luotettavuutta. Se, mitä rikospaikkatutkimuksessa on käynyt ilmi B:n vaatetuksesta ja asennosta teon hetkellä, ei tue A:n uutta kertomusta.

20. A:n käyttäytyminen tappoa edeltäneinä viikkoina viittaa mustasukkaisuuteen ja siihen, että hän on kokenut B:n läsnäolon uhkaavan asemaansa X:ssä. Tätä ilmentävät alussa kappaleissa 3 ja 4 selostetut kiusanteot sekä yhteenotot B:n kanssa ja B:hin kohdistetut uhkailut. Myös Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä esitetystä todistelusta on käynyt ilmi, että B:n seurustelu C:n kanssa oli herättänyt A:ssa voimakasta ärtymystä, joka oli purkautunut monenlaisena vihamielisyytenä.

21. Merkillepantavaa on myös se, miten ulkopuoliset olivat kokeneet tilanteen. Paikallisen grillin omistaja tunsi A:n, B:n ja C:n asiakkainaan. Hänen mukaansa A oli kertonut pelotelleensa B:tä kirveellä. Todistajana hän on kertonut tämän johdosta varoittaneensa B:tä A:n aikomuksista. Myös X:n naapurissa asuva todistaja on kertomansa mukaan pitänyt tilannetta jännittyneenä ja odottanut jotakin tapahtuvan. Tähän viittaa myös C:n kertomus, että hän oli "kaiken varalta" etukäteen piilottanut kaikki talon teräaseet. Tämän kertomuksen uskottavuutta tukee se, että rikospaikkatutkimuksessa on toinen kirves löydetty piilotettuna C:n ilmoittamasta paikasta. C:n mukaan A oli puheissaan jo etukäteen arvioinut, kuinka pitkä vankeusrangaistus B:n tappamisesta seuraisi, sekä suunnitellut käyttävänsä vankeusajan opiskeluun.

22. Kaikesta edellä selostetusta on pääteltävissä, että A:n B:hen kohdistamat uhkaukset ovat olleet sinänsä vakavasti otettavia eivätkä pelkästään mahtipontista uhoamista.

23. Myös A:n kappaleessa 9 kuvatut puheet tekonsa jälkeen hänen tunteillaan leikkimisestä viittaavat siihen, että tappaminen on perustunut harkintaan. Näiden lausumien valossa teon motiiviksi näyttäytyy mustasukkaisuus ja loukkaantuminen syrjäytetyksi joutumisen johdosta eli samat vaikuttimet, jotka olivat leimanneet A:n käyttäytymistä ja suhtautumista B:hen ja C:hen jo pitemmän aikaa.

24. Korkein oikeus pitää uskottavana, ottaen huomioon A:n aikaisemman käyttäytymisen ja uhkailut, että hän oli jo pitempään harkinnut B:n tappamista ainakin yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona, jolla hänelle epämiellyttäväksi kehittyneeseen tilanteeseen olisi saatu muutos. Oikeudenkäyntiaineistossa mikään ei viittaa siihen, että tapahtumayönä olisi sattunut jotakin sellaista yllättävää tai odottamatonta, joka muuten selittäisi A:n väkivaltaisen käyttäytymisen.

25. Rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu vakaa harkinta ei välttämättä edellytä sitä, että tekijä näkee toisen henkilön tappamisen ainoana mahdollisuutena tavoittelemansa päämäärän saavuttamiseksi. Vakaasta harkinnasta voi olla kysymys myös silloin, kun rikoksentekijä pitää toisen tappamista yhtenä varteenotettavana toimintavaihtoehtona omissa suunnitelmissaan. Vakaata harkintaa ei poista pelkästään se, että tekijä välillä epäröi päätöksessään, jos hän kuitenkin lopulta valitsee tappamisvaihtoehdon (KKO 2004:119).

26. Sen perusteella, mitä edellä on todettu teosta, teko- olosuhteista ja A:n käyttäytymisestä sekä ennen tekoa että sen jälkeen, Korkein oikeus päätyy katsomaan, että tappo on tehty rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla vakaasti harkiten.

Erityisen raaka tai julma tekotapa

27. Tässä tapauksessa uhrin päähän on kohdistettu yksi äkillinen ja voimakas kirveenisku, josta on välittömästi seurannut kuolema. Raakuudestaan huolimatta tällaisen teon ei voida oikeuskäytäntö huomioon ottaen katsoa täyttävän rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettua erityisen raakuuden tai julmuuden tunnusmerkkiä.

Teon kokonaisarvostelu ja johtopäätös

28. A on kohdistanut raakuutta osoittavan tekonsa vaaraa aavistamattomaan ja tekohetkellä puolustuskyvyttömään uhriin, joka ei ole omalla käyttäytymisellään antanut aihetta väkivaltaiseen hyökkäykseen. A:n mahdollista mustasukkaisuutta ei voida pitää rikosoikeudellisesti lieventävänä asianhaarana. Myöskään A:n humala tai hänen psyykkisessä tilassaan ilmenneet sinänsä lieväasteiset ongelmat eivät vaikuta lieventävästi teon rikosoikeudelliseen kokonaisarvosteluun. Korkein oikeus päätyy katsomaan, että edellä todetuin tavoin vakaasti harkiten tehty tappo on myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

29. Yllä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n syyllistyneen murhaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller (eri mieltä), Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja ja Gustav Bygglin. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Möller: A on 17.8.2002 aamuyöstä haettuaan 2,3 kiloa painavan, 70 senttimetrin pituisen kirveen ulkoa X:n tilan asuinrakennuksessa lyönyt tuon rakennuksen yläkerran vierashuoneessa B:tä kirveellä suoraan päähän, mistä on ollut seurauksena, että B on kuollut. Paikalle hälytetyt sairaankuljettajat löysivät B:n surmattuna tuon vierashuoneen lattialla olevalta patjalta. Pihalla ollut A ilmoittautui tekijäksi. Tekoa välittömästi edeltäneet toimenpiteet ovat jääneet lähemmin selvittämättä. A ja B olivat edellisen päivän iltapäivänä ja illalla yhdessä tehneet pihatöitä ja nauttineet alkoholia. Mikään ei viittaa siihen, että heidän välillään tuolloin olisi ollut riitaisuuksia. Jutussa ei myöskään ole selvitetty, etteivät A ja B selvin päin ollessaan olisi olleet sovussa keskenään.

Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen, jäljempänä perustelujen, 12 - 17 sekä 25 kohtien osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Kuten perustelujen 1 kohdasta ilmenee, A oli keväällä 1990 muuttanut asumaan C:n luo X:n tilalle. He olivat eläneet tilalla yhteistaloudessa ja heidän välillään oli aluksi ollut sukupuolisuhde, joka kuitenkin oli päättynyt vuosia ennen nyt kysymyksessä olevaa rikosta. A ja C olivat kesäkuussa 2002 ravintolassa tutustuneet B:hen. Tämän ja C:n välille oli kehittynyt sukupuolisuhde.

A:n ja C:n kertomasta voidaan päätellä, että kaikki kolme päiväsaikaan oleskelivat yhdessä ja erityisesti viikonloppuisin nauttivat alkoholia. A oli tietoinen C:n ja B:n suhteesta, mutta tämä ei juuri vaikuttanut A:n käyttäytymiseen silloin, kun hän ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena hän oli kuitenkin perustelujen 4 kohdassa selostetulla tavalla esiintynyt uhkaavasti B:tä kohtaan. C on Korkeimmassa oikeudessa pidetyssä suullisessa käsittelyssä lausunut käsityksenään, ettei A ollut mustasukkainen B:n ja C:n suhteen johdosta, vaan pelkäsi menettävänsä asemansa "X:n pehtorina".

Katson, etteivät perustelujen 18 - 21 kohdissa olevat arvioinnit, toteamukset ja päätelmät ole riittävä näyttö siitä, ettei A ole voinut tappaa B:tä hetken kiihtymistilassa. Katson, ettei myöskään A:n humalapäissään lausumista tappouhkauksista ja perustelujen 3, 4 ja 20 kohdissa selostetuista ilkitöistä ja osittain uhkaavasta käyttäytymisestä voida päätellä, että B:n tappaminen olisi tapahtunut vakaasti harkiten. Pidän mahdollisena, että nämä uhkaukset, niin kuin A väittää, on esitetty uhmaamismielessä. Kysymys on saattanut olla mielentilatutkimuksessa todetuista suuruuskuvitelmista. A:n perustelujen 9 kohdassa selostetut lausumat voidaan ymmärtää myös niin, että yöllä on voinut tapahtua jotain sellaista, joka oli saanut A:n kiihtymistilaan.

C on tosin, niin kuin tuomion perustelujen 21 kohdassa on mainittu, Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä väittänyt A:n etukäteen arvioineen B:n tappamisesta seuraavan rangaistuksen pituutta sekä suunnitellut käyttävänsä vankeusajan opiskeluun. Tämän väitteen tueksi ei ole esitetty mitään muuta näyttöä kuin C:n lausuma. Näin ollen katson, ettei tämän väitteen johdosta, joka on tehty yli kaksi vuotta B:n surmaamisen jälkeen, voida tehdä mitään päätelmää siitä, onko A tappanut B:n vakaasti harkiten.

Myöskään edellä mainituista seikoista yhdessä ei mielestäni ole riittävällä varmuudella pääteltävissä, että A olisi vakaasti harkiten tappanut B:n. Muutakaan selvitystä, jota erikseen tai yhdessä edellä mainittujen seikkojen kanssa voitaisiin pitää riittävänä näyttönä vakaasta harkinnasta, ei ole mielestäni esitetty. Näin ollen katson jääneen näyttämättä, että edellä A:n syyksi luettu tappo olisi tapahtunut vakaasta harkinnasta.

Katson Korkeimman oikeuden tuomion 27 kohdassa mainituilla perusteilla, ettei B:n tappaminen ole tapahtunut erityisen raa'alla tai julmalla tavalla.

Edellä olevilla perusteilla harkitsen oikeaksi, muuttaen hovioikeuden tuomiota, tuomita A:n taposta käräjäoikeuden hänelle määräämään 10 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, josta on tehtävä rikoslain 3 luvun 11 §:ssä (1060/1996) tarkoitettu vähennys. Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö.